Lomajuttu

Junalla Helsinkiin – laivalla Tukholmaan

Junassa on hauska matkustaa, linja-autossa matka katkeaa – vai miten se meni.. Joukkoliikennevälineissä on tietysti helppoa kulkea. Huonoja puolia on, että niissä on muitakin ihmisiä ja junat eivät mene mielesi mukaan. Jotakin rahtusen ahdistavaa junassa kököttämisessä on ihmiselle, joka on tottunut kulkemaan omia polkujaan. Toimii kuin junan vessa, on tunnettu sanonta. No kotiintulomatkalla usea junan vessoista sai toimintahäiriön. Johtuneeko siitä, että matkustajat tuuppasivat pönttöihin sen verran jytäkät jöötit, että järjestelmä ei kyennyt käsittelemään niitä.

Nousimme junaan Kuopion asemalta. Nykyaikaiset junat liikkuvat pehmeästi ja melko äänettömästi. Ei enää käy kiskojen kolke ja eivätkä vaunut heilu kuin tuntisit olevasi tehosekoittimessa. Lienee aikamoiset ilmajouset näissä kulkineissa. Ja kiskotkin on pidempiä pätkiä ja raot pienempiä. Välilllä juna puksuttaa lähemmäs kaksisataa kilometriä tunnissa. Sellaista vauhtia en saata ylläpitää edes supernopealla Opelillani. Mutta voi, syystä tai toisesta tulin pahoinvoivaksi, koska istuimme selkä menosuuntaan. Onneksi konduktööri antoi minun vaihtaa paikkaa ja istua myymättömillä ekstraluokan vähän paremmilla penkeillä. Köyhät kyykkyyn.

Ravintolavaunussa sai aitoa 80-lukulaista palvelua ja kattausta. ”Ottaisimme lastenlihapullat.” ”Loppu,” täti sanoi, eikä muuta. Kysyttiin sitten jotakin toista ruokaa. ”Loppu,” kyllästyneen ja ylityöllistetyn oloinen täti sanoi taas. Hänellä ei ollut työkaveria ja junassa oli paljon matkustajia. Varmaan hän oli väsynyt. ”No mitäs teillä olisi lapsille?” ”Nakkimuki,” hän vastasi. Lapset saivat sellaiset. Minä tahdoin kahvin ja herkullisen mansikkajäätelön, jota mainostettiin esitteessä. ”Loppu,” täti sanoi. ”No en minä halua sitä nakkimukiakaan, oisko jotakin tilalle?” Sain sitten jäätelötikun.

Jäimme pois Tikkuran asemalla. Siitä pyyhälsimme lähijunalla lentokentälle syvälle maan alle. Sieltä nousu toi mieleen lapsuuteni suosikkielokuvan THX1138:n. Meillä oli luppoaikaa, koska huoneet vapautuisivat vasta neljältä ja ajattelimme viettää sen lentokentällä. Miksi ihmeessä? No tuumasimme, että voisimme bongailla vaikka koneita. Kentällä on siihen tarkoitukseen oikein terassi. Erilaiset lentofirmat ja konetyypit ovat kiehtovia. Voi perehtyä koneiden tekniikkaan ja designiin ja muihin kivoihin yksityiskohtiin. Virgin on suosikkifirmani. Muutenkin lentokenttien estetiikka ja arkkitehtuuri on kiehtovaa ja tunnelmahan on kansainvälinen. Varsinainen syy lentokentälle päätymiseen oli, että sieltä pääsisimme ilmaiseksi hop on-bussilla Scandic Helsinki Aviacongressiin.

Scandicilla on lentokentän läheisyydessä varmaan neljä hotellia, joista yksi ihan siinä kentällä. Hotellissamme oli uima-allas saunan yhteydessä, mikä oli bonusta lapsille. Lisäksi Flamingo on kehäkolmosen toisella puolen kävelyetäisyyden päässä. Arvoimme sinne menoa, mutta päätimme jättää väliin, koska oli tullunna käytyä monessa kylpylässä lähiaikoina. Tepastelimme sitten muuten vain Jumboon. Shoppailtiin kevyesti ja syötiin lopuksi Picnicissä ja tavattiin sukulaisia.

Scandic on ihan ok hotelli. Ilmastointi toimi ja henkillökunta oli tosi mukavaa ja lapset huomioivaa. Aamiainen oli perussettiä, bonuksena kahvia tarjoiltiin suoraan pöytään ja lapset sai samalla tikkarit. No, ainoa miinus oli kahvilaatu. Se oli varmaan taas sitä Löfbergsiä.

Uusi päivä

Seuraavana päivänä suuntasimme paikallisbussilla Heurekaan. Vaimoni on tottunut matkaaja, joten hän ottaa aina apit ja muut haltuun. Minä leijun siinä siivellä. Toisinaan tuemme toisiamme suunnistuksessa, eli kun minä lähden bussipysäkille väärään suuntaan tai olen pysäyttämässä väärää linja-autoa, niin vaimo korjaa tilanteen. 

Heureka oli parempi kuin odotin. Siellä meni mukavasti koko päivä, eivätkä lapset olisi halunneet lähteä pois. Oliko ne kaikki esihistorialliset nisäkkäät aidon kokoisia vai oliko vähän liioiteltu? Parhaiten kuitenkin viihdyin ulkona kivilajipuistossa, koska olen kiinnostunut geologiasta. Kerrankin ei tarvinnut ihmetellä, että mitähän kivilajia tämä oikein on, kun kivessä oli lappu joka sen kertoi. Miksei luontokin voisi toimia niin? Samoin se voisi laputtaa kaikki lintulajit ja kasvit.

Illalla kävimme vielä Linnanmäellä. Ajeltiin bussilla hotellilta keskustan lähelle. Käveltiin sieltä sitten kaupungin halki Google mapsin avulla oikoreittejä pitkin huvipuistoon. Se olikin omansalainen sightseeing myös, kun näki Helsingin paikkoja joissa ei muuten tule käytyä.

Se oli muuten hyvä valinta käydä huvipuistossa alkuviikosta ja loppuillasta. Niin pääsi laitteeseen kuin laitteeseen ilman jonoja! Kerrankin lapset ehtivät käydä monessa vempaimessa. Tyttö hurjapäänä olisi halunnut mennä niihin kaikkein hurjimpiinkin, mutta onneksi pituusraja tuli vastaan. Minullahan tulee huono olo jo junassa ja pihakeinussakin, joten jätin kaikki suosiolla väliin. Paitsi perinteisen vuoristoradan. Siihen menin, kun vaimo huijasi, että tämä juna menee takaisin Kuopioon.

Palasimme hotelliin paikallisjunalla. Se tarkoitti, että piti taas käydä lentokentällä. Tällä kertaa ruokailtiin siellä street foodia tai jotakin semmoista. Joka tapauksessa se oli ihan hyvää.

Uudempi päivä

Seuraavana aamuna oli aika jättää hotelli. Meillä oli muutama tunti aikaa kuluttaa kaupungilla. Ensin yllätimme asemalla Helsinkiin tulossa olevan serkun. ”Kiva, kun kerrankin on joku vastassa,” hän riemuitsi ja jatkoi matkaansa. Rautatieaseman R-Kioskilla saimme vihdoin kunnollista, hyvää kahvia. Se oli Juhla Mokkaa. Huh, kun helpotti. Tuntui, että koko Helsingissä oli vain sitä Löfsbergiä. Se on kuulemma luomua ja reilusti tuotettua ja mielestäni lisäksi pahaa. Heillä on vissiin tehokas b2b-myynti, kun ovat saaneet joka paikkaan tuotteensa ujutettua. Nyt ryhtiä Kulta Katriinat ja Juhla Mokat!  

Löfbergs Lila Crescendo sai raadilta täystyrmäyksen. – Kirjoitin lappuun, että tämä on niin sanottua myrkkyä, Savunen kertoi. Kahvia arvioitiin laatusanoilla likainen, karsea. Ilta-Sanomat

Sitten vaateostoksille. Pojan piti saada ehdottomasti lippis aseman alla sijaitsevasta hattukaupasta. Älkää kysykö miksi nimenomaan sieltä. Ei aavistusta. Hän sai hattunsa, joka oli täynnä amerikkalaisten baseball-joukkueiden logoja. Kun pojalle oli hommattu merkkivaatteensa, oli aika lähteä etsimään tarjouskrääsää meille aikuisille. Tällä kertaa suuntasimme Kamppiin. Sinnehän on asemalta kävelymatka, joten kuljimme sen metrolla.

Ostosten ohessa söimme edullisesti Pizza Raxissa. Ruoka oli herkkullista ja hyv… no ei tosissaan. Lapset saivat vatsansa täyteen ja minä pyyhkiä Pepsit pöydiltä.

Ja kas, kello oli jo paljon ja minulla hengenhätä. Me myöhästymme laivasta – nyt on kiire! Hurry, hurry!

Vaimo opasti meidät oikealle ratikkapysäkille, jonne piti saapuman ratikka matkalla Olympia-terminaaliin. Minä ehdin jo epäillä sitäkin, koska eikös Viking Linella ollut Olympia-niminen laiva? Mutta vaimo selitti terminaalin nimen tulevan kenties Helsigin olympialaisista.

Aavan meren tuolla puolen

Pidän Siljan laivoista Serenade ja Symphony. Niissä oleva promenadi tuo laivoihin selkeyttä ja yhtenäinen ostoskatu on kiva muutenkin. Risteilystä ei ole muuta pahaa sanottavaa kuin kahvi ei ollut taaskaan hyvää. Ilmeisesti buffankin tarjontaa on supistettu. Aasialaisia oli jälleen kerran laivalla paljon. Niin paljon, että osa kuulutuksistakin oli jollakin aasian kielellä. Ehkä mandariinikiinaksi? Lapset viihtyivät leikkihuoneissa ja tykkäsivät maskotista ja lasten diskosta. Sää suosi ja mennessä oli ainakin alkumatkasta lähes peilityyntä. Promenadella esiintynyt duo oli hiukan poikkeuksellinen ja päissään. Mutta hyvin he vetivät ja olivat hauskoja. Alkaa näillä laivoilla olla jo ikää, mutta minulle välttää. Ehkä siihen pakoputkeen pitäisi joku filtteri asentaa ja taas mennään.

On ne naapurit kätkeneet pääkaupunkinsa pitkän vuonon perälle. Ei ole heti tarjolla niin kuin Helsinki. Hyvää strategista ajattelua. Tukholman perusti Birger Jaarli, joka oikeastaan on ensimmäinen kuninkaamme. Siljan Tukholman terminaali on ankeasti pihan perillä roskalaatikon takana. Varsinkin nyt, kun on taas remontissa kaikki paikat. Terminaalilta vaelletaan peltirännejä pitkin kuin karja konsanaan kohti lopussa odottavaa vapautta tai pulttipyssyä. Toinen vaihtoehto on joutua heti taksikuskien ryöstämäksi siinä terminaalin ovella. Heistä varoitetaan oikein opastekyltein. Semmoiseksi on mennyt taksitouhu.

Ajelimme metrolla keskustaan ja sieltä dösällä Skanseniin. Saarella oli jo yksi tuttu kohde, mutta vanhempi lapsista ei halunnut mennä sinne enää. Suuntasimme siis kohden huvipuistoa. Aurinko porotti tuliselta taivaalta. Asfaltti höyrysi, betoniseinämät liekehtivät. Siltä minusta ainakin tuntui. Lämpötila oli jo tukalan kuuma kesäkuuksi tai ihan miksi tahansa kuuksi. Saavuimme onneksi pian Gröna Lundin porteille. Minusta tuntuu, että näissä meidän suurkaupungeissamme Helsingissä ja Tukholmassa on kaikki kävelymatkan päässä. Mutta silti kukaan ei kävele. Autot voisi jättää jonnekin portille kaupungin rajojen ulkopuolelle ja sitten ihan vaan kävellä. Ei mennä metrolla, ratikalla tai busilla. Eikä saakeli soikoon sähköpotkulaudalla tai -pyörällä.

Grönä Lundin pääsyliput oli jonkinlainen hämärä, ruotsalainen systeemi, jota oli mahdoton ymmärtää. Kaikkiin lippuihin tuntui sisältävän jokin musiikkiesitys tai konsertti what so ever. En minä halua laulaa Skanssenilla. Tässä vaiheessa alkoi rehellisesti ilmaisten ottaa pattiin ja oli aika tuottaa lapsille pettymys. Sitä paitsi olimmehan käyneet jo Linnanmäellä.

Me emme perääntyneet vaan vaihdoimme suuntaa ja marssimme taas. Tämän salaperäisen saaren ytimessä oli ilmeisestin jonkinlainen oma valtakuntansa, jota aloimme etsiä. Sitten me löysimme sen. Sinne piti mennä erikoisesta portista ja minulle tuli äkisti mieleen japanilainen elokuva Henkien kätkemä.

No. Päivä kului tuon mäen päällä leppoisasti ja stressittömästi. Ei ollut väentungosta, mikä näkyi Grönä Lundissa olevan. Varjostavia puita, solisevia puroja sekä karhuja ja muita pohjoismaisia eläimiä. Vanhoja historiallisia puurakennuksia eri puolilta Ruotsia.

Sitten kotiin

Oli aika lähteä paluumatkalle. Navigaattorini opasti minut jälleen oikealle pysäkille. Tuttuun tapaan epäilin sen oikeellisuutta, mutta sinne kertyvä porukka osoittautui suomalaisiksi palaamassa Serenadelle. Täpösen täydessä bussilla oli sitten jo tukahduttavan kuuma. Paita oli hiessä edestä ja takaa. Selvisimme laivalle kello hyvissä ajoin.

Helsingissä saimme pitkästä aikaa kunnolliset kahvit, nyt sataman kauppahallista. Sitten istuskelimme jonkin aikaa Espalla. Kävimme väliin pikaisesti Kruunuhaassa musiikkiliikkeessä ja olikin aika kiirehtiä junaan.

Junamatka Kuopioon tapahtui kansoitetussa perjantain junassa. Vessat eivät siis toimineet kuin junan vessat, mutta ravintolavaunussa oli täysi miehitys ja aurinkoinen palvelu.