One galactic fairytale
Galactica oli suosikkisarjojani lapsena. Ei juuri ollut mitään vastaavaa. Se tuli Suomessa televisiosta 1981. Olin 8 vuotias pienen syrjäkylän lapsi, joka ei tiennyt pahasta maailmasta mitään. Tähtien Sotaa en ollut vielä nähnyt. Televisiosta oli tullut kai sellaisia scifi-sarjoja kuin Safiiri ja Teräs, josta näin painajaisia ja sitten Avaruusasema Alfa. Niinpä Taisteluplaneetta Galactica räjäytti meikäläisen pankin. Polkupyörä muuttui mielikuvituksessa avaruushävittäjäksi, jolle rakensin kiihdytysradan aitan päätyyn.
Kun aloin nyt katsomaan sarjaa, sanoi poikani, että tämähän näyttää ihan Star Warsilta. Pienoismallien ja erikoistehosteiden tekijäthän olivat entistä Star Warsin porukkaa. Eikös ne käräjöineetkin liiallisesta samannäköisyydestä?
Galactican ensimmäisessa jaksossa cyloneita pakeneva kapteeni Apollo tekee pakkolaskun vinksahtaneelle Pienitalo Preerialle. Kaikki näyttää siltä, mitä se onkin. Sarjalta, joka on tehty 70-luvulla jenkeissä. Minulla on muistikuva tästäkin jaksosta. Öinen preeria, pieni maatalo ja avaruudesta laskeutuva tähtihävittäjä! Perhettä kiristää gangsteri, jonka apurina jonkinlaisella hevosella ratsastava cylon.
Kaikki on puhtoista, niin näyttelijät kuin asutkin. Kun Apollo menee saluunaan, on sekin puhdas asiakkaineen. Tunnelma on tosin vinksahtanut nuotin vierestä soivine musiikkineen ja metallisine cowboy-hattuineen. Nurkassa istuu cylon. Nämä ”robotit” kuvataan aina siten, että niitä valaistaan heittimillä, jolloin valot heijastelevat niiden kiiltävillä pinnoilla. Hauska efekti. Silmissä liikkuva punainen valonauha ja äänitehoste on ikoninen. Ritari Ässän autossa sovellettiin samaa tehostetta.
Monet ns. ulkokohtaukset on kuvattu studiossa. Eläimet ovat normaaleja hevosia jne.. mutta äänet ovat korvattu. Hevonenkin ääntelee kuin puuma tai vastaava kissapeto. Kaikki puhuvat amerikkoo halki koko universumin. Vähän on tullut sekaan vieraskielisiä ilmauksia ja latinaakin ajoittain vilahtelee.
Ensimmäisen Galactica jakson juoni on klassinen länkkäri. On varmaankin kosiskeltu katsojia jotka vierastaisivat sarjaa muuten. Ihmisiä totutettiin scifi-sarjoihin. Ainesten piti olla tuttuja, ei vieraannuttavia. Minä olin siis pieni lapsi, jolla ei ollut vielä paljoa tietoa maailmasta, mutta mielikuvitusta riitti. Tämä sarja oli unelmien täyttymys. Olin varmasti sen kohderyhmää.
Mutta, jos puhutaan tieteissarjoista, niin sitä Galactica ei ole. Sillä eihän tässä tiedettä ole lainkaan. Kaikki on ihan höpönpöppöä. Liikutaan tasolla Ihmemaa Oz. Edes käsikirjoittajat eivät erota aurinkokuntaa ja galaksia toisistaan. Universumin mittasuhteet ovat niin pielessä kuin voivat olla, samoin fysiikan lait. Erikoistehosteet ja lavasteet ovat välillä todella harrastelijamaisia. Sairastuvan seinä näkyy olevan täynnä oskiloskooppeja, samanlaisia joita meillä oli koulussa, kun opiskelimme tasavirta-asennuksia. Samoja tehostekohtauksia pyöritetään uudelleen ja uudelleen. Kun laskeudutaan cyloninen imperiumin hallitsemalle planeetalle heidän keskukseensa, näkyy se olevan amerikkalaisen collegen ruokalarakennus. Välillä ratsastetaan yksisarvisilla. Pienoismalleilla on hyvin hankala toteuttaa tiettyjä asioita ja muutahan tuohon aikaan ei ollut käytettävissä. Tietokonegrafiikkaa ei oikeastaan vielä ollut, muuten kuin sinä itsenään, näyttöjen ruuduilla. Avaruusalukset ovat tyylikkäitä ja samoin sankarit isoine pyssyineen. Cylonitkin, vaikka ovatkin jo konseptina vailla järjen häivää, olivat aikanaan supercooleja (olisivat tosin voineet jalat toteuttaa vaikka enemmän iskusotilastyyppisesti). Täysin päätöntä, että tähtihävittäjiä lähdetään lentämään farkuissa ja päässä on kypärä, jolla ei näytä olevan mitään muuta virkaa kuin, että se näyttää hiukan egyptiläiseltä. Jos ohjaamoon tulee vuoto, ei näillä kavereilla ole suojaa. Kun lentelevät sentään ”dog fightingia” niin luulisi edes alkeellisen avaruuspuvun olevan paikallaan. Hävittäjissä on mittareita, joita käytetään lentokoneissa, joissa on hyvä tietää, missä asennossa ollaan suhteessa maahan. Aluksissa on moottorit päällä koko ajan, mikä on täysin turhaa avaruudessa ja tietysti äänet eivät luonnollisesti kuulu tyhjiössä. Virheitä on loputtomasti, jotkut tahallisia, toiset tahattomia.
Eihän näitä jaksa enää katsoa kuin pikakelauksena ja nostalgiapläjäyksenä.
