Miksi ottaa aiheeksi rakkaus? Miksi edes kirjoittaisin, jos en rakastaisi? Kenen vuoksi laittaisin sanoja jonoon? Sanoja vailla henkeä, onttoja kuoria esittämässä tyhjää näytelmää.
Mitä rakkaus on sielulle, ellei suuri illuusio? Se on sitä samaa, mitä ovat teatterin lavasteet silmille. Elokuvien tehosteet ja taikurin temput. Suurta hämäystä. Mitä on sielu, ellei esiintymislava sanoille? Se ei ole sen enempää kuin teatteri, ei edes kartesiosiolainen. Syntyy synapsien epileptisestä välkkeestä. Aina hetkittäin, aina uudelleen ja siltikin pysyen. Ihminen ei ole itsestään erillään, hän tapahtuu ajassa, hänen ajatuksensa rakentuu sekuntien sykkeeseen, kumpuaa tyhjyydestä kuin aave. Neuronien lukemattomat yhdistelmät synnyttävät ajatukset muodostaan. Ajatus on muoto. Se on kemiallisten prosessien kombinaatio siinä hetkessä. Käsittämättömän monimutkainen, monimuotoinen ja siltkin yksinkertainen. Kulttuuri on noiden muotojen aineellistuma. Rakkaus on läheisyyden tekojen symboli, kauppatavara, mainos. Se on kaupallisen järjestyksen näyteikkunaan rakennettu lavastus. Minä harhaannun sanoihin ja sanoissa. Naputan itseni uneen. Olen kipeä, sekaisin, kuumeessa, kuumeetta. Tässä on näiden hetkien kudelma.
Katselin sinistä laulua. ropelit pyörivät ja möööttörit pörisivät. Sartrella oli likaiset kädet ja eduskunnan ulkovaliokunta luuli Stalinia Aku Korhoseksi. Siitä se selväsanaisesti sanoi itsensä irti stalinismista ja kääntyi satanistiksi. Tämä on tämmöinen yöllinen juttu. Sininen laulu, meidän tulee sinua ikävä.
Kulttuuri säätelee ihmisten välistä rakkautta pitääkseen yhteiskunnan vakaana ja ihmiset käyttökelpoisina yhteiskunnan omien päämäärien saavuttamiseksi. Tämän vuoksi keksittiin avioliitot. Eri uskonnot sotkeutuvat tähän toimintamalliin vaatimalla, että avioliitto pyhitetään rituaalein ja kunkin uskonnon henkiolennon vahvistamalla valalla. Yhteiskunta hyväksyy tämän, koska päämäärät ovat yhteiset. Toisin kuin yleisesti luullaan, kyseessä ei ole rakkauden teko, eikä sitä tehdä siihen sitoutuvien ihmisten hyväksi. Rakkaus liitettiin avioliittoon paljon myöhemmin. Rakkaus on suosittu ja käyttökelpoinen meemi. Raadollisesti sanoen se on kehäpäätelmä, joka on nykyajassa vahvasti sidoksissa kaupallisuuteen. Siksi myös nyky-yhteiskunta suosii rakkautta.
Kuka valitsi rakkauden
Eikö rakkaus olekaan tunnetila? Onko se vain suhde tietoisuuden ja ulkopuolisen todellisuuden välillä? Rakkaudesta tulee säätelijä ja se muuttuu tekemiseksi. Sartre rinnastaa rakkauden asennoitumiseen, tuntemiseen ja tekemiseen. Hän puhuu rakkauden tekoluonteesta. Aluksi pidin Sartren ajatusta kylläkin mielenkiintoisena, mutta vain kielipelinä. Sittemmin ymmärsin hänen olevan oikeassa, ainakin kategorisesti.
Sisäisten tilojen ja ulkoisen toiminnan välillä ei ole eroa, sanoo Sartre. Janne tulkitsee, että kummatkin välittyvät tietoisuuteen aistien välityksellä. Vain iho erottaa tapahtumat toisistaan. Ihmisen sisäinen todellisuus on siis yhtä ulkoisen kanssa. Suuttuessaan ihminen voi näyttäytyä ulkoisesti tyynenä tai sitten osoittaa raivonsa käyttäytymisellään. Sarten mukaan nämä tunteet ovat kuitenkin rinnastettavissa tekoihin, siten että ne säätelevät suhdetta ulkoiseen todellisuuteen. Ihmisten toiminnan ja sisäisten tunteiden välillä, ei ole eroa, sillä kaikki tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin. Meneekö pääsi pyörälle?
No niin. Rakkaus on siis tekemistä ja tunteet käyttäytymistä. Lienee vaikeasti hallittavaa, mutta käyttäytymistä kuitenkin. Sartren mukaan tästä seuraa, että rakkaus on yksilön vapaa valinta. Rakkaudella täytyy olla jokin päämäärä tai merkitys, muuten se on yhdentekevä! Eli jos rakastat jotakin salaa, on rakkaus vailla arvoa ellet toimi päämäärätietoisesti.
Eikö Sartren mukaan voi rakastua vastoin tahtoaan? Täytyykö rakkauden takana olla päätös, nyt minä rakastan? Onko rakkaus tahdonmukaista, siitä voi luopua halutessaan, kuin vanhasta hatusta? Minulla ei ole vastauksia näihin rakkauden kysymyksiin, mutta Sartre ei erottele päätettyä ja koettua rakkautta. Rakkaus on nimenomaan valinta, jossa valitsee itsensä rakastavana!Päätös rakastaa tehdään arvopainotteisesti. Rakkaus toteutuu toimintana ja tiedostamattona intentionaalisuutena tietoisuuden ja todellisuuden välillä.
Tämä ei tarkoita, että jos päätän haluavani nyt rakastaa, niin se on sama kuin ”itsestään tullut puhdas” rakkaus. Päätös rakastaa on tehty vain eri tasolla, arvopainotteisesti. Jos arvomaailmani tukee sitä, niin silloin tietyssä tilanteessa valitsen tiedostamatta rakkauden intentionaaliseksi suhteeksi tietoisuuteni ja todellisuuden välillä, eli toimin rakastuneesti.
Rakkauden kahlitsevat katseet
Rakastunut yrittää tavoitella toisen tietoisuutta mahdollisimman puhtaana ja paljaana. Kohde on vapaa ja kokeva yksilö. Mutta rakastunut haluaa riistää tämän vapauden. Rakastuneen katseeseen on siis kätkeytynyt paljon vaatimuksia. Hän haluaa jonkinlaista suurta ykseyttä, jaettua tunnetilaa. Rakkauden kohde uhraa vapautensa, mikäli valitsee niin. Parin onnellisuus parisuhteessa riippuu siitä, miten samankaltaisia rakastuneiden kuvat toisistaan ovat.
Juhannusyö
Juhannus on Sartren syntymäjuhla. Keskellä kesää, pisimmän päivän juhlana, loputtoman valoisana yönä juhlimme rakkautta ja eksistentialismia. Juhlimme ranskalaista filosofiaa ja elämän hullua tarkoituksettomuutta. Lämpö hellii meitä, linnut yhtyvät iloomme. Sartre, Sarte, kuinka turhaa on kaikki!
Vuodenkierron pimeimmän hetken on kristikunta tarinoissaan lahjoittanut Jeesukselle, mutta se on vain tuotesijoittelua.
Sartre taas syntyi Pariisissa 21 .6. 1905 ja kuoli 75 kierrosta myöhemmin tässä karusellissa, jota kutsumme Maaksi, jotkut höperöt jopa maailmaksi. Se on älytöntä suuruudenhulluutta. Noiden 75 kierroksen aikana tähtijärjestelmämme matkasi suhteessa galaksin keskustaan 520 344 000 000 kilometriä. Elämä on kuin onkin matka! Tuon reissun aikana pienen planeetan apinat tappoivat tosiaan kymmenin miljoonin. Kuusi miljoonaa lajitoveria kaasutettiin kuoliaaksi kaiketi siksi, että heidän joulupukkinsa oli erilainen tai sitä ei ollut ensinkään.
Sen lisäksi, että Sartren elämä oli matka, se oli myös tehtävä. Elämisen lisäksi se liittyi olemiseen, kokemiseen ja vapauteen, sekä niitä selittävään filosofiaan -eksistentialismiin. Sartre ei kuitenkaan nyhjäissyt tyhjästä, vaan ammensi kattilaansa aineksia mm. Kierkegaardilta, Heideggerilta ja Husserlilta. Sitten tietysti kun puhutaan Husserlista, puhutaan fenomenologiasta. Mutta ei puhuta siitä nyt.
Matkansa aika Sartre ymmärsi (kuten monet muut ennen häntä samaisessa kulttuurikontekstissa (länsimaissa)), että Jumalaa ei ole ja ihmisen olemassaolo on tarkoituksetonta. Sartrella ei ollut siten kohtaloa, kuten suurella osaa rapakon taakse lähteneistä uskon ”hihhuleista” (ks. aiempi blogikirjoitus).
Masennus on realismia ja kapitalismissa normaalius on itsenäisen ajattelun puutetta ja vahvaa halua mennä lauman mukana jyrkänteeltä alas.
Tämä oivallus innoitti häntä kirjoittamaan romaanin Inho. Romaani Inho sai minut tinkimään hinnastaan Kaavin kevätmarkkinoilla. Emme päässeet kirjakauppiaan kanssa sopimukseen. Inho jäi pahvilaatikkoon.
Sartren syvämietteinen pohdiskelu katsottiin Ruotsissa Nobelin palkinnon arvoiseksi. Sartre kuitenkin kieltäytyi kunniasta. Se edusti järjestelmää, jota hän Inhosi.
Syvämietteisyyden lisäksi Sartre oli kuuluisa naissuhteistaan. Sartren rinnalla matkusti Simone de Beauvoir. He eivät olleet naimisissa, he sanoivat rakastavansa toisiaan. He rakastivat muitakin. Tänään ymmärrämme rakkaus sanan määritelmän hankalaksi. Tuohon aikaan mitään hankaluutta ei ollut. Varsin suuri osa kanssamatkustajista ei saattanut ymmärtää suhteen avoimuutta. Mutta moni heittäytyi siitä huolimatta rakkaussuhteeseen toisen tai molempien, siis Sartren ja Beauvoirin kanssa. Matkakumppanit tutustuivat toisiinsa 1929 Ranskan kuuluisimmassa oppilaitoksessa École Normale Superieuressa. Sartre oli tuolloin 24 vuotias. Beauvoir 21. Näistä kahdesta, kunnioitan Beauvoiria enemmän. Hän maksoi suhteesta korkeamman hinnan. Hän oli myös filosofi, ajattelija ja vaikuttaja.
Maailma on mieletön paikka
Mm. Vatikaani ja Neuvostoliitto tuomitsivat Sartren ajattelun. Jos Vatikaani kieltää jonkin tavan ajatella, silloin tietää sen olevan juuri oikean. Sarten mukaan ihminen valitsee itsensä jonkinlaisena jokaisena hetkenä uudestaan ja luo omat arvonsa ja toimii niiden mukaisesti, mutta on silti vapaa valitsemaan ne uudestaan. Jannen mukaan ihmisen arvot ovat itsepetosta ja ne voi halutessaan muuttaa. Yhteiskunta kuitenkin kieltää tämän. Yhteiskunta tahtoo arvojen ja ihmisen persoonan olevan muuttumattomia. Tämä helpottaa yhteiskunnan ja yksilön välistä kanssakäymistä. Sartre taas sanoo maailman olevan mieletön paikka. Millään ei ole oikeutusta olla olemassa. Mutta eihän maailma ole mieletön, sanoo Janne. Kaikki tapahtuu luonnonlakien puitteissa. Ihmisen toiminta on myös kahden erilaisen evoluution määrittelemää.
Ihmisen tietoisuutta Sartre ei irrota todellisuudesta. Vielä nykyäänkin ihmisillä tuntuu olevan käsitys tietoisuudesta jonkinlaisena kartesiolaisena teatterina. Irrationaalinen ihminen itkee koiransa haudalla kirjoittaen Facebookiin Tessun katselevan häntä taivaasta. Sartren mukaan tietoisuus on aina tietoisuutta jostakin. Tietoisuus on ihmisen ja todellisuuden välinen suhde.
Sartre kapinoi aikansa arvoja vastaan, ja kapina ilmeni vasemmistolaisuuden ihannointina. Sodan aikana Sartre toimi vastarintaliikkeessä ja ystävystyi Albert Camusin kanssa. Tämä kuuluisa ystävyys päättyi riitaan, jota monet yrittivät sovitella. Camus itse kirjoitti toiseuden kokemisesta. Olen lukenut hänen lohduttoman kirjansa Sivullinen. Sartre oli pitkään yllättävän sokea näkemään, mitä kommunistisessa Neuvostoliitossa todella tapahtui. Vasta Unkarin miehitys sai hänen luottonsa ideologiaan lopahtamaan. Silmien avautumisen myötä hän arvosteli Neuvostoliittoa ja ranskalaista kommunismia ankarasti. Sartre jatkoi kuitenkin sosialismin ja sosialististen aatteiden kehittelyä. Eihän itse aatteessa mitään vikaa ole. Ihmiset eivät vaan kykene toteuttamaan niitä.
——
Minä rakastan sinua. Kasvatamme puun yhdessä ja kun se haarautuu, olemme jokaisessa tarinassa.
