Sitten yleisurheilun pariin. Kerrankin yleisurheilukisoja katsellessa sai nähdä kenttälajeja. Nämä Timanttiliigan ja muiden vastaavien televiosioinnit ovat siitä ongelmallisia, että niissä näytetään pikana vain kenttälajien kolme parasta suoritusta. Ilman selostusta ne voi yleensä katsoa erikseen, mutta eihän se sama tunnelma ole. Selostajilla on merkityksensä ja tietysti taitavalla ohjaamotyöskentelyllä (leikkaukset, kamerat / kuvakulmat jne..). Timanttiliigassa joutuu usein katsomaan, kun joku kaivaa yleisössä nenäänsä, sen sijaan, että näytettäisiin vaikkapa kuulantyöntöä. Kaikki juoksulajit kyllä saavat ruutuaikaa, koko viiden kilometrin ajan.
Olikin suorastaan eksoottista nähdä naisten kiekonheiton karsintaa melkeinpä kokonaisuudessaan. Kilpailijoista voi mainita Valarie Allmannin. Hän on tanssija ja sen huomaa urheilusuorituksen kauniista koreagrafiasta, kaarteista, lopun jalan ojennuksesta… Hän tuli b-ryhmän toiseksi tuloksella 66.07. A-ryhmän karsinnan voitti Sandra Perko… anteeksi.. Sandra ELKASEVIĆ. Hän vetäisi sätkän, pussasi ukkoaan suulle ja kävi kiskaisemassa karsinnan parhaan.
Naisten pituushypyssä kävi yllätys, kun italialainen ennakkosuosikki tipahti. Katsomossa isävalmentaja poltti päreensä ja rynni pois katsomosta.
Naisten kymppikilsan finaalissa ei ollut yllättävää, että Beatrice CHEBET voitti, mutta että Italian Nadia BATTOCLETTI tuli toiseksi. Nähtiin tiukkaa vääntöä viimeisellä kierroksella. Muistaakseni.
Miesten kuulantyönnön finaali oli mukavaa katsottavaa. Crouseri ei tällä kertaa heittänyt mitään jättilukemia. Hauskaa oli, että aivan yllättäen, viimeisellä heitollaan toiseksi pisimmälle kuulan pisti matkaan vain 177 senttinen Uziel MUÑOZ Meksikosta. Pieni mies, yli kaksi metristen jättien rinnalla. Leonardo FABBRI on ollut tulosten suhteen epävakaa heittäjä. Hän saattaa parhaimmillaan leiskauttaa kuulan kauaksi. Tom WALSH on ehkä tasaisempi suorittaja.
Sunnuntain kisat
Naisten maratonilla näemme vieläpä kirikamppailun, kun Tigst ASSEFA rynnistää Peres JEPCHIRCHIRIN ohitse. Mutta ei Peres anna periksi. Hän asettaa kirivaihteen pykälään ja tikittää Tigstin ohitse. Alisa vainio tulee viidenneksi! Noin hyvin ei valkoih…öö eurooppalainen ole tässä lajissa pärjännyt kuulemma ihan toissa päivänä. Hienoa Alisa Vainio!
Mutta kukapa ei päässyt 1500 metrin karsinnoista jatkoon? Jakob Ingebrigtsen! Akillesjännevamma on kuulemma haitannut harjoittelua.
Ah, moukarinheitto. Silja täräyttää moukarin ensimmäisellä 75.8, joten karsinta oli siinä. Tervo pitää jännityksessä ja viimeisellään moiskauttaa siihen karsintarajan tuntumaan ja itsensä mukaan kilpailuun! Huh.
Naisten kiekonheitto: Allman täräyttää avauksen 67 metriin ja tuulettaa. Van Klinken ja ei jaa Valeriesta kauaksi, vain kolmentoista sentin päähän. Ja sitten on Sandran vuoro. Rituaalien kautta mennään, kiekko lentää 65 metriin. Sitten kun Allman täräyttää 69.48 metriä, kaikki tietävät, että se oli siinä. Van Klinken tulee toiseksi.
Baas juoksee erässään kuudenneksi. Ongelmallista on, että selostus tulee jäljessä verrattuna kameranäkymään. Ei onneksi päiväkausia, kuten tämä minun kirjoitukseni.
Aitajuoksun spintereistämme Harala ja Keskitalo pääsivät molemmat jatkoon aikavertailun perusteella. Se on jo saavutus.
MIesten korkeudessa Gianmarco Tamberi ei päässyt finaaliin. Jalkavamma vaikeutti hyppäämistä.
Naisten satanen on oma juttunsa. Paikalla on värikkäitä tähtiä. Odotin finaalista vähän suurempaa jännitysnäytelmää. Veikkasin, kuten Ylen juontajatkin, tiukkaa kisaa kolmen parhaan kesken. Mutta pihkanat sentään. Melissa Jefferson-Wooden oli ärsyttävän ylivoimainen. Claytonista ja Alfredista ei ollut vastusta. Lie ollut lääkkeet kohdallaan, juoksi niin lujaa.
Miesten satasella ajattelin, että Lyles voittaa, mutta tuli kolmanneksi Sevillen ja Thompsonin jälkeen.
Huomenna on sitten naisten seipään karsinta. Elina, Saga ja Wilma siellä taituroivat. Ilona Mononen 3000 esteissä. Naisten 400 metrin aitojen karsinnoissa jännitämme, pääseekö Femke Bol jatkoon… No, suomalaisia siellä on aitomassa kaksin kappalein, Kristiina Halonen ja Hilla Uusimäki.









